Saavuttuamme Järvikylän kentän parkkipaikalle, oli ilma kuin morsian joka toivotti suunnistajat tervetulleeksi syleilyynsä. Haettuamme B-kartat, muistan kironneeni ääneen unohtunutta suojakalvoa. Tähän Miikka tyytyi toteamaan, että eihän se kuitenkaan edes kostu.
Rauhallinen kävely kohti lähtöpaikkaa, rakon tyhjentäminen pusikkoon, jottei metsässä tule hätä käteen ja rauhallinen ja virheetön suoritus maaliin. Siinä oli suunnitelma illan reittiä varten. Käsissä 13 rastia sisältävä 4,0km reitti. Ei pitäisi olla paha homma. Ensin lähdin hölkkäämään mukavasti vanhan rautatien reunaa ja siitä sitten alas metsään kun hyvältä tuntuu. Tässä vaiheessa homma näytti olevan vielä pulkassa, ei mikään loistava aloitus, mutta ei nyt ihan huonoinkaan ensimmäinen etappi. Ensimmäiseen rastiväliin kului aikaa vajaa 5 minuuttia eikä suurempaa pummia tullut. Tutuksi tullut hapuilu nosti päätänsä jo kakkosrastille mentäessä ja lukuisat avokallio jonot sekoittivat allekirjottaneen pään ja kakkosrasti löytyi moninaisten vaiheiden jälkeen reilun 5 minuutin pummista huolimatta. Siitä sitten kohti kolmosrastia lähdin laskettelemaan kallioiden alapuolelta, mutta maasto oli hieman hankalaa kulkea joten nousin suosiolla kallioiden päälle. Kolmosrasti löytyi varsin kivuttomasti, vaikka pieni reitinvalintavirhe vähän mieltä kaiversi. Aikaa tällä välillä kului silti vaan vajaa 6 minuuttia joten varsin kelvollista suunnistusta.
Kolmosen ja nelosen välinen osuus oli yksi parhaista väleistäni koko radalla. En nyt sentään Heinikankaan 2.34 aikaan päässyt, mutta olin kuitenkin rastivälillä selvästi koko reitin voittajaa nopeampi (1 min 11 s). Tästä sitten lähdettiin kohti vitosrastia. Alku meni hienosti, mutta sitten iski epäröinti ja epävarmuus kuljetusta matkasta. Tätä seurasi pieni epäröinti, pieni perhoslenkki ja sitten jatkaminen samaan suuntaan ja toivoen että rasti sieltä vastaan tulee. Ja tulihan se sieltä. Epäröinnistä huolimatta vauhti oli tässä kohtaa vielä kelvollista.
Väli rastilta 5 rastille 6 toisti jo monesti aikasemmin nähtyä nk. "Via Dolorosaa". Eli ensin suunta kohti rastien välissä olevaa tietä. Pysyin oikeassa suunnassa n. 50m ja sen jälkeen aloin mennä vahvas liikaa vasemmalle (pohjoiseen päin) ja kuinka ollakkaan tällä kyseisellä välillä alkoi myös sangen suuri hirvikärpästen invaasio. Ja kuten tarinan juoneen hyvin sopii löysin edestäni liki ikuisuuden kestäneen korpivaelluksen jälkeen tien. Hengähdin hetkeksi helpotuksesta. Tulihan se tie sieltä niinkuin pitikin. Tästä vaan äkkiä paikallistan kuinka paljon olen tullut vinoon. Yritin ja yritin paikallistaa itseäni, mutta en niin millään saanut sijaintiani kiinni ja hermostumisen tunne sisälläni kasvoi. Juoksin edes takaisin tietä ja koitin risteyksistä, ojista ja miltei taivaalla lentävistä linnuista paikallistaa itseäni. Koko tienoo oli myös hiljentynyt täysin. En ollut aikoihin nähnyt yhtään kanssa kilpailijaa. Mieleeni hiipi muistot Lukonmäen metsistä. Mutta mistä löytyisi pelastava enkeli tähän hätään. Pyörittelin kompassia, karttaa, katselin aurinko, kuuntelin linnun laulua, mutta sädekehäinen suojelusenkelini lymyili edelleen pienessä kolossa paikassa jonne en löytänyt. Vihdoin tulin risteykseen (herra ties monennenko kerran) ja näin ihmisen selän. Siitäpä kirmaisin sitten tuhatta ja sataa (jopa Usain Bolt olisi kateellinen vauhdistani). Niinpä tämä ystävällinen mieshenkilö palautti minut kartalle (olin väärällä puolella oikeaa tietä). Niinpä tästä sitten pikaisesti löysin itseni tielle oikealle paikalle ja löysin itseni 6-rastilta. Voi sitä onnen ja ilon määrää. Siinä ei enää haitanneet hirvikärpäset eivätkä muut. Aikaa tähän seikkailuun kului vaatimattomat 47:48. Lienee hyvä muistuttaa, että rastivälin nopein aika oli 5:07 (ja mm. Heinikankaan kokonaisaika 43:19). Seuraavana päivänä sports trackeriä katsoessani huomasin tulleeni väärälle tielle. Näin taas maasto koulutti märkäkorvaa.
Uskomattoman huojentuneena lähdin kompassisuunnalla kohti 7 rastia. Väli oli lyhyt ja selvisinkin siitä noin 2,5:een minuuttiin. 8 rastilla alkoi sitten jo mukavasti sadella ja tämä rasti väli sitten taas pahasti pitkäksi. Tässä vaiheessa samoilla rastilla ja rastivälillä näkyi myös muita ihmisiä. Tuohon 7-8 välille sain aikaiseksi myös vajaan 10 minuutin pummin johtuen siitä että juoksin taas hieman liian innokkaasti ja menin rastista ohi.
Loput rastivälit menivätkin silti enemmän tai vähemmän hyvin sateesta huolimatta. Tässä auttoi tietenkin se että rastiympyrään kerääntyi aina muitakin suunnistajia ja näin ollen silmiä itse rastin löytymiseen oli useita. Välillä 10-11 tuli kyllä lennettyä rehellisen komeasti naamalleen. Ei auttanut edes intgratorit kun jää jalka juureen kiinni. Valkoinen Suomi-lippikseni ei oikein tykännyt lennosta. Tässä kohtaa keli oli jo hyvin kostea.
Tein vielä rastivälillä 11-12 henkilökohtaisen ennätykseni maanantairastien yksittäisissä rastiväleissä ja olin peräti 7:ksi nopein kyseisellä välillä. Näin huonon suorituksen jälkeen on hyvä keskittyä positiivisiin asioihin ja yrittää ottaa oppia virheistä.
Seuraavalla kerralla toivon hartaasti että suunnistustani voi kuvata myös muunkin laulun kuin Via Dolorosa sanoilla. Kaikella kunnioituksella Tommi Läntistä kohtaan (hieno mies).
PS. Tänään torstaina oli hyvät käyrätreenit Toukarissa, joten täynnä itseluottamusta ensi viikolla Yyteriin ja Krapistoon.
-Topi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti