maanantai 23. kesäkuuta 2014

Supan Jukola

Lauantaiaamu oli herätys klo 5.55. Kahden viikon lomailun jälkeen ja lähes täydellisen radiohiljaisuuden vuoksi en ollut aivan selvillä Jukolan matkaan liittyvistä yksityiskohdista, pois lukien niitä mitä Trikoolta olin perjantaina tiedustellut.
Tavarat olivat kuitenkin jo kasassa ja nopeiden aamutoimien jälkeen auto kohti konttorin pihaa. Sinne päästyäni paikalla olikin jo Trikoo ja muistaakseni pari muutakin. Auto saatiin nopsaan pakattua ja matkaan pääsimme lähtemään aikataulussa. Matkalta poimittiin vielä Kullaan Novikov mukaan.
Matka Kuopioon sujui alkumatkan pilkkimisen ja loppumatkan pölinän merkeissä.
Perille päästyämme saimme huomata, että autojen purkualueelta leirintäalueella oli jonkin verran matkaa, joten ei muuta kuin pj-teltta kantoon ja pystytys puuhiin. Hieman muisteltuamme kyseisen majoitusvälineen toimintakuntoon saattamista, homma onnistuikin yllättävän vikkelästi.
Lauantai-ilta leirintäalueella meni odottavissa ja hieman jännittävissä tunnelmissa. Tärkeimpänä asiana illalla tuli ilmi, että miten päin se peukalokompassi käteen aseteltiinkaan, tästä tiedosta kiitos Tuuliviirille. Lähtökohdat omalle osuudelleni olivat siis mainiot. Tämä seikka taisi hieman aiheuttaa jännitystä muissa joukkueen jäsenissä.
Viimeisestä suunnistuksestakin oli kulunut jo kaksi kuukautta ja maanantairasteille muistelin kerinneeni tänä vuonna 3 kertaa ennen Jukolaa.
Kellon lähestyessä 23 joukkueemme siirtyi kohti lähtöpaikkaa ja Kullaan Novikov päästettiin irti Hornetin ylilennon saattelemana.
Itselläni oli ajatuksena tämän jälkeen valmistua koitokseeni lepoa ottamalla, mutta yöllinen kylmyys vaikeutti tätä hommaa huomattavasti.
Jonkinlaisen torkkumisen jälkeen heräilin, kenties joskus klo 6.30 aikoihin kun Harmaakarhu oli päästetty jo metsään. Kuulin, että viesti ollut mennyt joukkueeltamme tässä kohtaa suhteellisen hyvin.


Hieman heräämisen jälkeen tulikin tieto, ettei lähtöpaikalle ole vielä hirveä kiire, sillä Jukolan kuulemma haastava maasto oli tehnyt temput ”rusettien” muodossa ja tv aikaakin joukkueelle tässä kohtaa siunaantui.
Valmistauduimme siis kohti yhteislähtöä Trikoon ja Tuuliviirin kanssa. Trikoon pääsikin matkaan 9.00 ja jäljelle jääneet 9.20. Tuuliviiri säntäsi joukon kärkeen ja itse tyydyin varovaisempaan alkuun. Hölkäiltyäni rauhalliseen tahtiin k-pisteelle alkoi itse rastien metsästys. 1-rastia haettiinkin hieman kauemmin ja väärästä kohtaakin, mutta lopulta se sieltä löytyi.
Suunnistus sujuikin tämän jälkeen hieman paremmin ja muodostuneita polkua hyödyntäen ja karttaa vilkuillen rastitkin kohtuullisesti löytyivät. Parista jyrkänteen reunasta olevasta rastista oli hieman epäselvyyttä, mutta nekin sieltä löytyivät.
Alkumatkan jälkeen alkoi olla selvää, ettei nyt suunnisteta missä tahansa maanantairastien maastoissa. Moista kalliota ja suo yhdistelmää ei ole tullut nähtyä missään, ilmeisesti radan haasteellisuus oli tullut jutuista päätellen yllätyksenä monelle kokeneille suunnistelijallekin.
Monen kiivetyn kallion ja suonsilmän jälkeen alkoi maalialue silmissäni häämöttää. Tämä osoittautuikin osuuteni vaikeammaksi kohdaksi. Löysin aivan maalialueen reunan ja sieltä rastin, joka olikin väärä rasti. Pellon reunassa näin myös toisen rastilipun ” sillan kaiteiden” yläpuolella. Silmiini ei sattunut leimauspukkeja kuitenkaan mistään.
Tästä todella hämmästyneenä lähdinkin hakemaan vauhtia uudestaan metsän reunasta, vaikka paikasta olinkin suhteellisen varma. Pellon ja metsän reunaa haravoituani rastia ei vain löydy mistään ja tulin vielä kerran katsomaan väärä rastia. Tämänkin jälkeen lähdin vielä kerran metsän puolelle ja sieltä vastaani tuli toinen suunnistaja, jonka selkä peesissä pääsinkin sitten ”sillalle” asti. Suureksi hämmästykseni nämä ”sillan kaiteet” olivatkin ne kateissa olleet leimauspukit, joita silmäni eivät vain jostain syystä nähneet.
Tämän jälkeen kiirellä maaliin ja optikon juttusille…

T: Suppa



PS. Kaikki meni joukkueeltamme kuitenkin putkeen ja saimme tehtyä ehjän suorituksen ja jopa nostettua sijojamme kisassa. Suuret kiitokset kaikille kannustajille ja muille joukkueen jäsenille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti